RWY AHEAD

Päivät 87-88     Ke-To 13-14.2.2013     Raivavae

Aamulla oli taas aika siirtyä seuraavaan paikkaan jotenka mitään ihmeempää ohjelmaa ei ollut täksi päiväksi varattuna.

Resortin ruokailutila

Aamupalan ja pakkaamisen jälkeen lähdimme kohti lentokenttää eikä sää siinä vaiheessa näyttänyt kovin erikoiselta lentämistä ajatellen, pientä tihkua mutta ei pahempaa tuulta. Tiputimme laukut kentälle ja tsekkasimme itsemme lennolle. Kun olimme ajoissa meilla oli yli tunti aikaa koneen tuloon ja päätimme pistäytyä sillä aikaa vanhalla kuninkaiden hautausmaalla. Paikkaan oli jo ajan hammas purrut mutta jotakin maastossa oli vielä näkyvillä.

Tästä alkoi myös eräänlainen paikallinen (Salpa linja) vihollista vastaan. Tuon kehän sisältä löytyi myös kivi jota hakkaamalla pystyttiin varoittamaan saaren asukkaita lähestyvästä vaarasta. Puolustuslinja oli rakennettu portaittain kohti vuoren huippua niin että kun yksi asema menetettiin vihollisille, noustiin seuraavalle yksi ylöspäin. Viimeisenä vuoren rinteellä oli erittäin iso kivi ja ihan ylös ei päässyt kuin yhtä kapeaa solaa pitkin jonka "päällä" kivi oli valmiina odottamassa ja on yhä. Jos vihollinen olisi sinne asti päässyt olisi kivi työnnetty heidän päälleen. Ihan lähellä oli myös toinen vanha hautausmaa jonka sisälle joku Sveitsiläinen mies ja hänen vaimonsa olivat rakentaneet talonsa. Vaimo kuoli melkeen heti muuton jälkeen ja mies muutamaa vuotta myöhemmin eikä sukulaiset käy talolla vieläkään. Arvaahan sen millaisia kirous juttuja tapahtuma ruokki. No takaisin kentälle ja siellähän se kone jo kaarteli pilvissa meinaan. Kun kolmannen lähestymisen jälkeen näin koneen pohjan pilvissä arvasin miten tässä taas käy ja sieltähän se tieto sitten tulikin. Eiköhän kokeilla huomenna uudemman kerran. Ja taas Force Major eli oltiin oman onnemme nojassa, mitään korvausta oli turha odottaa.

Meillä oli ostettuna lippu kahteen saariryhmään täällä. Jos ne osti niin että ensin osti yhden ja sitten siihen laajennuksena toisen ne sai erittäin edullisesti. Ongelmana vaan oli Air Tahitin idioottimainen sääntö siitä että ryhmien välillä ei saanut olla yhtään välipäivaa Tahitilla vaan matkaa seuraavalle saariryhmälle oli jatkettava heti seuraavalla mahdollisella lennolla. Tässä tilanteessa se tarkoitti sitä että koko "korttitalo" piti aikatauluttaa uudelleen. Meillä oli varattuna 9 lentoa ja 5 majoitusta. Olimme saarella ilman nettiä ja muutenkin huonojen yhteyksien päässä, onneksi resortin isäntä antoi lankalinjan käyttöömme. Sama kohtalo oli myös sillä Sveitsiläisellä joka asui samassa resortissa kanssamme mutta hänellä oli vielä lisämausteena varattuna eräältä saarelta sukellusmatka jonne oli lähdössä mukaan hänen opiskelu kavereita yi 10 vuoden takaa. Poruhan siinä pääsi kun hän soitti heille ja kertoi ettei pääse tulemaan. No siinä sitten päivä vierähti kun asioita veivattiin ja lopputulemana oli että meiltä ei siirtynyt kuin kaksi hotelli varausta mutta yksi saari "menetettiin" taas koska aikaa saarelle jäi vain yksi yö. Nettikin lopulta saatiin toimimaan kun tien toisella puolella sijaitsevassa kaupassa oli wlan käytettävissä pientä rahaa vastaan.

Kun kauppa oli jo mennyt kiinni piti asiat hoitaa ulkopuolella pienessä tihkussa. Matkailu avartaa mutta ei tää mitään lomaa oo :)


Torstai aamuna sitten taas samat aamutoimet ja kentälle jännittämään mitä tuleman piti. Resortin isäntä sanoi että tänään kone tulee vaikka pienellä riskillä. Aina kun saarella on arvovaltaisia vieraita kone laskeutuu kelissä kuin kelissä mutta silloin puikoissa on firman paras lentäjä. Sama on kuvio kuulemma näissä paikko lennoissa eli kun peruuntuneen lennon porukat on lähes pakko saada saarelta pois. Joskus aikanaan kun harjoittelin lentämistä liitovarjolla lennnonopettaja sanoi vanhan viisauden eli että on mukavempi olla maassa ja toivoa pääsyä taivaalle kuin olla taivaalla ja toivoa pääsyä maahan. Yhtään konetta ei ole taivaalle jäänyt eli alas tullaan tavalla tai toisella. Täällä tilanne on siinä mielessä hankala että kun Tahitilta tänne lennetään paluuseen ei ole enään polttoainetta ja täällä varakentät ovat niin lähellä toisiaan että niillä kaikilla on lähes samanlaiset sääolosuhteet. Eli täällä on alas päästävä jos tänne on tultu ja niinhän se sieltä sitten kentälle tulikin. Koneessa olijoiden eleistä pystyi päättelemään että lasku ei ollut mukavimmasta päästä. Air Tahiti oli laittanut tälle ylimääräiselle lennolle pienemmän ATR 42-500 koneen koska porukkaa oli aika vähän liikenteessä.

ATR 42-500

Ilmaan päästiin ilman sen suurempaa kieputusta ja kelikin selkes sen verran että osa motuista tallentui filmille koneen ikkunasta. Lento aika täältä Tubuaihin oli rapiat 30min ja siellä oli tarkoitus tankata eli sinne laskeuduttaisiin joko bensalla tai ilman. Kun laskeutuminen Tubuaihin alkoi alkoi samalla kämmenet hiota. Hui Stana mitä kyytiä kippari antoi tolle pahnapuhaltimelle. Istuin siiven alla moottorin vieressä ja näin kaikki ohjausliikkeet siivestä. Kun kenttä oli suoraan alla n.50m lensi kone kenttään nähden sivusuunnassa, kippari piti keulan tuulessa ja yritti kikka kolmosta mutta sitten kun kone alkoi lisäksi kallistua oli turvallisinta vetää ylös. Tässä vaiheessa tiesin että tälle kentälle mennään ja varmasti eikä ajatus ollut yhtään mukava. Kippari mölisi jotakin ranskaksi ja huomasin että kone kaartoi niin että seuraavaa laskua yritetään toisesta suunnasta. Sitten olinkin jo niin kauhusta kankea etten ihan muista kaikkea mutta sen muistan että viimeinen 100m kone suorastaan syöksyi kentälle pohja edellä. Hirvee lasku mutta ehjänä selvittiin. Kun kone oli pysähtynyt niin oli tankkauksen vuoro. Olisi kiva tietää montako litraa jäi jäljelle.

Kippari tai perämies valvoo tankkausta etäältä. Aika ihme virityksiä noi noiden pumput ylipäätään. Nousu Tubuaista meni ihan mallikkaasti eikä matka Tahitille tai laskeutuminen sinne sitten enään jännää ollutkaan.

Loppuun kerron vielä jutun Raivavaen lentokentän rakennus projektista. Kenttä on rakennettu kokonan mereen ja rakennusaineena on käytetty pääosin koralliriuttaa. Riuttaa on täällä yllin kyllin jotenka luonto-arvoja ei tässä kohtaa mietitty. Kun kenttä tuli valmiiksi olivat kaikki tyytyväisiä mutta jonkin ajan päästä alkoi saaren sillä puolen missä kenttä oli ihmiset sairastua ja muutama kuolikin. Täällä ihmiset syyttävät kaikesta tälläisistä tapahtumista aina ensin Ranskan touhuja Muroroalla (Ydinpommit).
Ongelma oli kuitenkin niin paikallinen ja vain toisella puolen saarta että aika nopeasti ihmiset kuitenkin ymmärsivät että tällä kertaa ongelma oli joku muu. Myös se oli selvillä että ongelmat johtuivat kalan syönnistä. Meille kerrottiin että Japanista asti kävi tiedemiehiä asiaa ihmettelemessä. Jonkin ajan päästä alkoi syy selvitä ja meille kerrottiin että tämä tapahtui täällä ensimmäistä kertaa mailmassa. Ongelma oli koralli. Kun sitä louhittiin ja siirrettiin kaivinkoneella meni oma aikansa että pohja rauhoittui mutta sitten rikkoutuneen korallin päälle alkoi kasvaa uutta ja se oli jotenkin myrkyllistä. Kun kalat söivät sitä myrkky siirtyi kaloihin mutta ne eivät kuolleet, muuttuivat vaan pelottomiksi. Kalastajat sitä olivatkin ihmetelleet että aiemmin kun harppuunan kanssa meni liian lähelle kala ui karkuun mutta ei enään. Kun ihmiset sitten söivät noita kaloja tuli ongelmia jopa kuolemia. Kesti yli 10 vuotta ennenkuin alueen kalat olivat taas syötäviä.

Viime vuonna osassa saarta meri vei voiton ja osa tiestä sortui mereen. Tahitilta tuli suunnitelmat ja määrärahat uuden penkereen ja tien rakentamiseen. Suunnitelma oli sama kuin kentälläkin eli korallia kauhaan ja tienpohjaksi. Kun työmiehet sitten tulivat olivat saarelaiset heitä vastassa kiitoradalla autoineen ja kaikkine romuineen mitä vaan esteeksi saivat. Kone/eet eivät voineet laskeutua ja vasta tässä vaiheessa tieto historiasta saavutti Tahitin ja päättäjät. Kun me ajoimme ko. tietä olivat työt jo loppusuoralla mutta koralli oli koskematonta :)