Monday, 25 February 2013

Päivä 92   Maanantai 18.2.2013     Ua Pou / Nuku Hiva / UA HUKA

Tänään oli taas vuorossa saaren vaihto jotenka tiedossa oli taas kamojen paakkaamista. Tuo tosin sujuu jo tällä kokemuksella muutamassa minuutissa, eikä muutaman päivän takia kannata rinkan sisältöä kovin paljoa edes levitellä.

Yhteipotretissa oli hymy herkässä. Kuvassa siis myös legendaarinen kokki ite. Edellisenä iltana kokki kertoi tarinaa meriltä. Koska olen myös itse suorittanut asepalveluksen merivoimissa aloitimme kertaamalla merimiehen uniformun symboolit yms. tärkeät asiat. Asut ja symboolit ovat yllättävän samanlaiset ympäri mailman johtuen pitkälti historiasta. Juttelimme myös Mururoan atollilla tehdyistä ydinkokeista. Kokki näki livenä viimeisen ilmakehässä rajähtäneen ja hänestä näki selvästi kuinka vaikuttava tapahtuma se on ollut. Tuijotti ikuisuuteen kun kelas sitä mielessään ja sitten näytti kättään, kaikki ihokarvat olivat pystyssä siis kananlihalla. Kokki kertoi myös perimätietoa puulaivojen ajalta jolloin siis miehet olivat rautaa ja laivat puuta hiiohoi. Hän kertoi myös miksi sika oli niin tärkeä eläin laivassa siis sen lisäksi että liha säilyi tuoreena kun possu oli elossa. Hän kertoi että jos koiran heitti laivasta mereen niin se teki täyskäänöksen ja yritti maikin mahdollisin tavoi takaisin laivaan. Sian jos heitti mereen se empi hetken ja lähti sitten uimaan. Tämä on ihan uskomaton juttu mutta uskon siihen silti, sika nimittäin tiesi missäpäin on maata lähinnä. Vaikka maa ei näkynyt vielä edes mastosta sialla oli siitä jo hyvä vainu joka toimi kuulemma todella hyvin. Ei tuhansien kilometrien päästä mutta tilanteessa jossa tiedettiin että kohta ollaan perillä mutta suunta ei ollut selvillä. Annettiin possun uida muutama satametriä, sitten possu kyytiin ja rantaa kohti :)

No mutta sitten taas tähän reissuun. Matka lentokentälle vei taas oman aikansa koska yksi vuori piti ylittää ja tie oli todella surkea.



Kentällä odoteltiin ja katseltiin josko kone jo näkyisi. Siellähän se, ja jännittävän näköinen oli lasku muuten. Koska kiitoradassa on voimakas nousu, kone häviää laskussa näkymättömiin.


Oma nousumme on videolla ja jännä oli sekin. Lento meni taas Nuku Hivan kautta jossa taas odotettiin ja odotettiin porukkaa isommasta koneesta joka oli tulossa Tahitilta. Vihdoin viimein päästiin taas matkaan mutta nyt jännitys momenttia oli taas vähän nostettu. Koneen miehistö oli vaihtunut ja toinen kaksikosta opetteli tätä konetyyppiä. Liikeistä näki että lentämistä oli paljon takana mutta että kone oli varsin outo. No onneksi opettaja hoisi aluksi ensimmäisen nousun, lasku sitten hoitui yhteispelillä. Taas oli vuorossa varsin pieni kenttä joka oli myös tämän saariryhmän vanhin.

Vastassa meitä olikin sitten koko perhe :) Nimittäin isäntä oli lennonjohtaja, äiti otti meidät vastaan koska osasi parhaiten englanti ja perheen jo kotoaan muuttanut poika oli kentän palomies. Siinä sitten poskipusujen jälkeen isäntä viittoi tornista minulle että tuu tänne. Vähän ihmetelin ja aristelin mutta mentävähän se oli kun kerran pyydettiin.



Punainen liuska saapuvalle ja vihreä lähtevälle vai oliko se nyt toisinpäin? Ihan jokapäivä sitä ei tälläiseen paikkaa turistina pääsekkään.


Kentän palokatustoa. Yksi palomies ja lennonjohtaja lähtee kanssa apuun jos tarve vaatii. Paljoa sillä ei aikaan saa tosin ei ole konekkaan järin iso.


Tämä kun hoidettiin ilmoille olikin sitten aika ajella majoitukseen. Täälläkin meillä oli perhemajoitus omalla bungalovilla.

Bungalovin terassi

 Tämän näköinen oli perheen ruokailutila+oluhuone+makuuhuone. Perheen lapsenlapsi nukkui nimittäin sängyssä joka näkyy taustalla.

Näkymä terassilta
Tämän näköinen oli bungalovi sisältä ja kuten näkyy varsin avonainen oli tämäkin. Onneksi loi tuo hyttysverkko valmiina ettei tarvinut alkaa virittelemään omia, niitä myrkytettyjä.

Saturday, 23 February 2013

Päivä 91    Sunnuntai 17.2.2013         Ua Pou

Aamiaisen jälkeen olimme sopineet päiväretkestä ympäri saarta. Koska omistajat olivat Tahitilla heitä tuurasi perheen taloudenhoitaja. Näillä saarilla täysin omatoiminen matkailu tietysti onnistuu mutta ilman autoa se vaatii todellista kuntoa ja kestävyyttä. Korkeuseroja on paljon, lämpötila ja ilmankosteus sitä luokkaa että muutama kilometrikin ottaa jo koville. No tänään oli siis sekä että auto että kuski/opas varattuna. Suuntasimme ensin Etelään kohti Hohoi nimistä kylää. Olisi kiva tietää mistä sanonta "Hohoi, maata näkyvissä" on Suomeen kantautunut, tietääkö joku? Tiet täällä olivat tosi huonossa kunnossa ja niinpä keskinopeus jäi varmasti alle 20km/h. Ensimmäinen stoppi pidettiin eräänlaisella kielekkeellä jolta oli hyvät näkymät mukaviin maisemiin.





Paikalla oli myös muutamia kilejä jotka varsin taidokkaasti ja kovalla vauhdilla liikkuivat kivikkoisessa ja jyrkässä maastossa. Otin kuvan myös paikallisesta tavasta hoitaa turvallisuusasioita. Joku ylimääräinen sähkökaapeli oli kiinnitetty muutaman pensaan ympärille kaiteeksi. Matka jatkui kohti Hohoin lahtea mutta ennen sitä käväisimme vielä karneval cityssä.






Mikäli oikein ymmärsimme niin täällä pidetään isot tanssiaiset aina määräajoin ja pitopaikka vaihtuu joka kerta saariryhmän sisällä. (Marquises) Tanssiaisia varten rakennetaan aina karnevaali alue jonne porukkaa sitten kerääntyy kaikilta muilta alueen saarilta juhlimaan muutamaksi päiväksi. Täällä on pirskeet pidetty Tikin mukaan 2007.






Seuraavaksi sitten Hohoi nimisen kylän läpi Hohoi Bay:lle. Ranta oli täysin autio, ei ketään meidän lisäksemme. 



Tässä selitys siihen miksi kookos on levittäytynyt niin laajalle alueelle alunperin. Pähkinä on hitec tuote johon on pakattu rutkasti ominaisuuksia mitä muista sieministä ei löydy. Se kestää ehjänä ja elävänä pitkiäkin aikoja suolaisessa merivedessä, sillä on mukanaan alkuvaiheen kasvuun tarvittava makeavesi ja se kelluu erinomaisesti. Aikanaan aallot sitten heittävät sen rantaan josta uuden saaren valtaaminen sitten alkaa.


Edellisessä päivityksessä oli taulu jossa oli monia kookoksen ilmeitä, tässä eräs naama ihan livenä.


Rannalta löytyi myös kuolleita merisiilejä joiden piikkejä voi käyttää piirtämiseen. Tuntuma piikillä kirjoittaessa on täsmälleen sama kuin liidulla. Kun piikin tiputtaa kivelle on äänikin ihan sama kuin jos liidun tiputtaa lattialle. Kävimme myös jonkun kuskimme tutun kotona. Kuski halusi näyttää tälon meille koska se oli hyvin erikoinen paikalliseksi taloksi. Se oli rakennettu luonnonkivista ja seinät olivat todella massiiviset. Perheen isä, nyt jo vanha mies oli myös koristanut taloa hienoilla kivi kaiverruksilla.





Täältä ajoimme taas perunapellon tapaista tietä pitkin takaisin majoitukseen ja nappasimme mukaan taloudenhoitajan ystävän joka oli auttamassa askareissa kun isäntäväki oli poissa.

Pihavalaisin mallia tein sen itse ja turvallisesti

Yhdistetty terassi, olohuone, makuuhuone ja ruokailutila. Noilla sängyilla raikkaassa meri-ilmassa nukkui taloudenhoitaja ja hänen tyttärensä. Kokki oli ollut merillä niin kauan että oli tottunut nukkumaan laivan teräslattialla. Täällä ei terästä ollut tarjolla mutta puulattia kelpasi, kertoi että kotonaankin nukkuu aina lattialla.

Kokilla oli oma ravintola saaren pohjois puolella ja hän oli luvannut kokata meille murkinat lounaaksi. Lähdimme majoituksesta kohti pohjoista ja reittimme kulki mm. lentokentän ja shark bayn ohi. Muutenkin maisemat olivat täällä mallillaan.
Kiitorata jossa iso ylämäki keskellä

Shark Bay

Vuoristoa
Kun saavuimme ravintolan pihaan se oli päällepäin kuin mikä tahansa rakennus mitään mainoksia tai muitakaan ulkoisia merkkejä ravintolasta ei ollut näkyvissä. Kokki kysyi meiltä edellisenä päivänä mitä haluaisimme syödä ja esitimme toiveena vain sen että joukossa voisi olla mahojemme mieliksi jotakin maitopitoista. Kokin bravuuri oli sekoittaa paikalliset ainekset ja eurooppalaiset ideat keskenään. Täytyy sanoa että ehkä parhainta ruokaa mitä olen kokilta suoraan tilaamalla saanut. Vielä kun ottaa huomioon missä olimme ja kuinka vaikeaa tänne oli saada mitään paikallisesta poikkeavia raaka-aineita oli kokki lunastanut paikkansa meidänkin mielissämme ikuisesti. Paikalle tuli myös pariskunta joka oli liikkeellä purjeveneellä. Mies oli vanha luotsi ja tiesi kokin entuudestaan. Olivat tulleet tänne ihan varta vasten huhun perusteella että nyt on vanhalla sotaratsulla ravintola kohdillaan ja niin kaukana kuin pippuri kasvaa. Epähuomiossa jäi annokset ja ravintola kuvaamatta. Lounaan jälkeen suuntasimme vielä yhdelle vesiputoukselle lähistöllä.

Tie putuoksen suuntaan
Jokunen vuosi sitten turisti kuoli kun kookospähkinä tippui hänen päähänsä. Paikallisia nauratti kovasti kun tähyilimme yläilmoihin aina kun alitimme palmun. Tuolta korkeudelta kun tulee pari kiloinen pähkinä päähän niin henki lähtee laakista.


 Putouksilla taloudenhoitaja ja hänen tyttärensä intoutuivat uimaan. Meteli oli hirvee. Äiti huusi riumuissaan ja tytär itki. Ihan ei syy selvinny mutta minun mielestä äiti veti tyttären liian syvälle ja yritti näin opettaa tytärtä uimaan. Sillä aikaa kun he uivat kuuntelimme Katjan kanssa jatkuvaa töminää lähistöltä kun pähkinää tuli tonttiin. En oikeasti ymmärrä mikä niiden varomisessa niin naurattaa. Autoaan he eivät kuitenkaan palmun alle parkkeeraa :)

Illalla vielä kokki tuli tekemään meille illallista ja kertomaan tarinoitaan. Kerron tarinoita seuraavassa päivityksessä, koska just nyt menee internetti täällä kiinni.



Friday, 22 February 2013

Päivä 90   Lauantai   16.2.2013        Hiva Oa/ Nuku Hiva  / UA POU

Heräsimme aamulla aikaisin jotta ehtisimme käydä vielä kylillä ennen lähtöä lentokentälle. Aamupalan jälkeen perheen "äiti" ajoi meidät kylille ja ensiksi oli vuorossa kaksi museota. Ensimmäisessä oli näytillä joitakin paikallisia esineitä ja sen eilisen tuntemattoman haudan omistajan taideteoksia tarkemmin niiden kopioita.



Kaikkia nuolen kärkiä ja kirveitä en tässä rupea esittelemään mutta tämä kätevä "työkalu" on mainitsemisen arvoinen. Kuvissa näkyy vain yläosa mutta siihen liittyy vielä 1,5-2m varsi. Taistelun jälkeen päälikön piti ottaa toiselta pääliköltä sielu talteen ja tällä työkalulla se käy helposti. "Valtikka" on painava ja tarkasti suunniteltu. Kun toinen pääliköistä heikkeni taistelussa tähtäsi toinen tuon sivultapäin neliskulmaisen osan ohimon kohdalle ja käytti kaikki voimansa ja sen 1,5m varren hyväkseen. Jos tuli osuma sielu pääsi vapaaksi kerrasta kun kuuppa levisi tantereeseen. Joku saattaa epäillä juttua mutta näin on ja onpa joka niinkin että noita on edelleen matkassa mukana kaiken varalta.
Paikallinen lentoyhtiö Airtahiti jopa opastaa että nämä pakataan sitten poijaat ruumaan eikä niitä tuoda koneeseen. (Täällä ei ole koneissa turvatarkastuksia kuin Tahitin pääkentällä.)

Airtahitin ohje: Valtikka ylärivissä toinen vasemmalta, siellä se on räjähteiden ja muun sälän mukana :)

Sitten oli vuorossa taidetta josta emme ymmärtäneet tuon taivaallista.




Kookospähkinällä on oikeasti "persoona" tosin tässä teoksessa hivenen liijoitellusti esillä.

Sitten oli sen toisen haudan omistajan aika esittäytyä. Joku Ranskalainen laulaja?  :)


Tällä koneella hän tänne ilmeisesti aikanaan saapui. Nyt kone on joten kuten entisöity tänne erääseen peltihalliin. Jotenkin surullista että nämä kaksi siirtomaa herruuden edustajaa ovat alueen suurimpia nähtävyyksiä hautoineen. Luulisi että täällä on omaakin kulttuuria esiteltäväksi muutaman tuhannen vuoden ajalta?

Aikaa oli vielä sen verran että pistäydyimme läheisellä rannalla pälyilemässä. Saarten syntyperä selviää ahelposti kun katsoo rannan hiekan väriä. Jos se on mustaa on saari tuliperäinen, jos valkoista on se syntynyt koralliriutasta. (poikkeuksia on)



Murikat rannalla ovat kuin suoraan Suomalaisesta laavakivi grillistä.

Matkalla kentälle reippailimme vielä n.10min patikan alueen ehkä tunnetuimmalle Tikille, nauravalle sellaiselle. Tulee hyvälle tuulelle kun tuota katsoo, vai mitä?

Kentälle saavuimme mitään sen suurempia ero seremonioita suorittamatta koska perhe oli ulkoistanut kuljetuksemme jollekkin työntekijälle. Korut tuli sentään kaulaan taas ja poski pusut.

Lähtöportti #1

Sitten menikin jännäksi. Seuraava lentokoneemme oli nämän näköinen Twin Otter DHC6-300.
Ja koska kiersimme saaria "väärään" suuntaan oli seuraava kohteemme taas Nuku Hiva josta tällä kertaa tuli kyytiin porukkaa kohti Ua Pou:ta. Laskeutuminen Nuku Hivaan oli tämän näköistä. Videotakin löytyy tästä jännitysnäytelmästä, mutta tämä ei vielä ollut edes jännää vaikka niin luulimme.




Pitkän odottelun jälkeen isompi ATR kone Tahitilta vihdoin saapui ja saimme kyytiimme puuttuvat matkustajat. Vielä tässä vaiheessa en tiennyt millainen kenttä seuraavaksi oli vuorossa. Yleensä aina kiitotiet ovat kaksi suuntaisia eli niillä voidaan liikennöidä kumpaan suuntaan tahansa. Täällä ei :) Kiitoradassa on päissä kaksi numeroinen luku joka ilmoittaa kiitoradan ilmansuunnan. 09 itä 18 etelä jne. Täällä oli luku 14 ja toisessa päässä "hyppyri" joka esti sen että laskun mennessä mönkään kippari voisi vetää koneen uudelleen nousuun ja yrittää uudelleen.

Lähestyminen kentälle
Jännän laskeutumisen jälkeen rullattiin vielä ylämäkeen ja vielä pieni tienpätkä itse terminaalin joka oli tämän näköinen. Tästä ei kenttä enään paljoa pienene. Arkkitehtoonisesti oiva toteutus muuten.


Ja kun vielä palvelu oli hyvää ja nopeaa oli laukkumme tällä "hihnalla" lähes samaan aikaan kuin mekin. Täältäkin oli majapaikan omistajat Tahitin matkailu messuilla ja meitä oli vastassa aluksi vähän epämääräisen oloinen hahmo. Kuinka väärässä olinkaan. Ukko oli Ranskan merivoimien vanha kokki ja toiminut myös amiraalin perheen kokkina joten meriittiä löytyi ja tarinoita, huh huh. Saarella asfaltti tai päälystetty tie rajoittui vain taajamiin jotenka pommuista oli kyyti majoitukseen. Itse majoitus oli ihan kelpo ratkaisu kunhan ensin tottui huoneettomuuteen. Seinät oli mutta ne eivät ylettyneet kattoon asti joten kaikki äänet ja hajut jaettiin asukkaiden kesken.



Näkymää majoituksen terassilta joka oli samalla olohuone vain yhdellä seinällä.