Thursday, 31 January 2013

Päivä 67 / Day 67   Friday  25.1.2013

Yöunet jäivät lyhyiksi kun eilis iltainen rengasrikko sotki aikataulua joka oli suunniteltu ehkä liiankin kireäksi. Tälle päivälle ei ollut suunniteltu oikeastaan muuta ohjelmaa kuin East Cape Lighthouse:lla käynti. Paikka oli Uuden-Seelannin mantereen itäisempiä paikkoja ja viimeinen tienpätkä sinne todella huonossa kunnossa. Kieli keskellä suuta pujottelin autolla esteradan läpi ja jäljellä oli enään kiipeäminen ylös majakalle yli 700 rappusta. Heti aamutuimaan oli siis hikijumppaa tiedossa.


Keltainen kylpyankka nimeltään Edd (East) oli myös mukana matkassa ja jäi yhteen kätköön majakan lähellä koska oli päässyt itään tai niin itään kuin olimme tällä kertaa menossa. Voimakkaan tuulen äänet kyllä kuuli jo rappusilla mutta heti kun pääsimme ylös ja avomaastoon sen myös tunsi.





Auto piti palauttaa Aucklandiin klo:1600 ja vaikka täältä ei sinne matkaa olut kuin muutama sata kilometriä oli jo varmaa että emme ajoissa ehtisi. Loppupäivä menikin sitten autoa ajaessa. 15:30 sitten soitimme ja kerroimme että myöhästymme ja että kummi oli mennynnä rikki. Ihan ei kommunikaatio palannut ja jonkinkin aikaa siinä samaa asiaa käytiin läpi suuntaan jos toiseen. Kun asia oli saatu selväksi jatkoimme taas matkaa ja eipä aikaakaan kun sama kaveri autovuokraamosta soitti ja kertoi että koska on pe ilta ja auto lähtee viikonloppuna uudelle vuokralle pitää se rengas saada uusittua ennen palautusta. Hän antoi meille matkan varrelta yhden rengasliikkeen osoitteen ja sinne me sitten suuntasimme. Olimme verstaan pihassa 5min ennen sulkemisaikaa perjantai iltana mutta palvelu oli silti ensiluokkaista. Uusi vararengas oli telineessään muutamassa minuutissa. Täältä sitten suunnistimme autovuokraamon pihaan siivous hommiin. Aika paljon ryönää sitä kolmessa viikossa ehtiin nurkkiin kertyä. Kun auto saatiin siivottua soitimme taksin ja siirryimme hotellille. Näin oli campervan seikkailu NZ:ssä saatu päätökseen suht kunniakkaasti.

Vielä viimeinen poseeraus vankkureissa
Ihan hirveää ikävää ei kuskikaan tähän näkyyn tunne

Wednesday, 30 January 2013

Päivä 66 / Day 66     Thursday 24.1.2013

Heti aamusta suuntasimme Spa Thermal Park:iin. Puisto sijaitsi Waikato Riverin kupeessa ja siellä oli kuumia lähteitä joista pulppusi kiehuvaa vettä joka laski puroina jokeen. Mitä lähemmäs lähdettä joesta meni sitä tukalammaksi olo kävi. Koska olimme liikkeellä aika aikaisin ei puistossa vielä ollut mitään yleisöryntäystä. Aamulla oli hotellilla otettu suihku jotenka uimaan emme nyt menneet mutta lähteissä sentään kahlattiin ja polttavaa oli jos liian lähelle uskalsi.




Puistoon ei ollut pääsymaksua ja voin kuvitella paljonko siellä käy päivisin porukkaa uimassa. Ilmeisesti siellä tarkenee myös talvikaudella vallan mainiosti. Jalkakylpyjen jälkeen olikin kello jo melkeen 12 ja läheisellä oli ohijuoksutus näytös tasan 12 joten seuraavaksi menimme sinne. Ideana oli se sama mitä ilmeisesti Imatran koskellakin näytetään eli patoluukut auki ja annetaan veden virrata niin kuin se virtasi ennen patoa. Täällä juoksutusta pystyi seuraamaan kolmesta kohtaa. Ihan patoluukkujen kohdalta sillalta, keskimmäiseltä ja ylimmäiseltä look outilta. Suunnistimme ensin ylimmäiselle mutta tulimme siihen tulokseen että patoluukut olisivat parempi paikka.

Ylimmäinen look out
Pato ja portit

Jokea

Jokea

Voimala
Padon yläpuolisella joella törmäsimme vielä tälläiseenkin näkyyn.

Virtahepoja

Patoluukkujen kohdalla oleva siltakaan ei lopulta ollut mieleinen paikka ja kun aikaa vielä oli kiiruhdimme sille keskimmäiselle katselu paikalle. Ennen luukkujen avaamista alueella soi summeri mikä varoitti tulevasta tsunamista. Kun luukut vihdoin avattiin vettä tuli luukuista oikein tosisaan. Silti koskessa ei tapahtunut mitään ihmeempää ainakaan 5minuuttiin koska luukkujen edessä oli vielä pieni allas jonka piti täyttyä mutta sittenhän sitä vettä tulikin ja oikein kunnolla tulikin. Neljä kuvaa suurinpiirtein samasta kohtaa.

Joki tyhjänä

Melkeen täynnä

Täynnä

Vaikka luukut olivat olleet kiinni jo jonkin aikaa vettä riitti silti ihan mukavasti.
Täältä lähdimme sitten taas metsästämään yhtä kätköä johon tarvittiin venettä tai hyvää uimataitoa. Kun ihan tarkkaa kuvaa ei paikasta ollut päätimme mennä sinne ihan sillä periaatteella että ei se mitään ota jos ei annakkaan. Kätkö oli järvessä johon laski useita kiehuvan kuumia puroja ja sitä kehuttiin paratiisiksi maan päällä joten olihan se nähtävä. Paikkaan ei ollut mitään opasteita mutta paikallisilla tieto siitä tietenkin oli. Ilman kätköilyä emme olisi paikalle ikinä eksyneet jotenka taas osoitus siitä kuinka hauska harrastus se onkaan. Kun pääsimme paikan päälle oli siellä kunnon Jenkki vene ja musiikki pauhasi oikein kunnolla. Yksi perhe + muutama naapurin lapsi oli järvellä rentoutumassa ja meno olikin melko letkeää. Mies siinä sitten käänteli veneestä musiikki hiljemmalle ja minä kyselemään onko vesi lämmintä ja kuinka syvää järvellä oli. Tuli siinä sitten puhetta kätköilystä ja mies lupasi käyttää meidät mestoilla. Pien olimmekin veneessä ja esittäydyimme paremmin. Taas tuli samat kysymykset samassa järjestyksessä ja kun mainitsin että Suomesta ollaan totesi mies siihen että siellä minäkin olen käynyt kaksi kertaa. Voitin 1995 siellä MM-kultaa painonnostossa 110kg sarjassa, hetken muistelun jälkeen tuli vielä kaupunkikin, Pori. Pian oli kätköllä käyty ja palasimme takaisin rantaan. Vesi järvessä oli mukavan kuumaa ja pian olimme itsekkin järvessä kiehuvan lähteen äärellä. Aaaah vain kylmä olut puuttui.
Tässä kohtaa oli jo melko kuumat paikat
Kuuma lähde ja poukama
Siinä sitten loikoilimme jonkin aikaa kunnes perheen rouva halusi näyttää meille jotakin perin merkillistä ja kyseli aikatauluamme. Kun kiire ei mihinkään ollut lähdimme erikoisuutta joukolla katsomaan ja ihme sieltä löytyikin. Tässä vaiheessa kamera vaihtui vesitiiviiseen ja kuvanlaatu on mitä on mutta idea selviää. Kyseessä oli joki joka oli kaivanut reittinsä syvälle kallioon ja vesi siinä oli todella lämmintä. Yläjuoksulle mentäessä vesi lämpeni kokoajan ja joki päättyi kuumiin putouksiin.
Ihan heti ei tajuttu mitä tuleman piti. Ensin oli vähän helpompaa osuutta ja sitten alkoi se vähän tiukempi osuus.






Tässä kohtaa tilaa on vielä runsaasti



Tässä kohtaa oltiinkin sitten jumissa :) Rouva sieltä huuteli neuvoja että hänenkin miehensä siitä mahtuu, käski mennä kyykkyyn sillä vesirajan alla oli kalliossa enemmän tilaa. 

Loppuun sitten vielä ne kuumat putoukset. Koko mesta oli niin lämmin että kamerakin meni heti ihan huuruun. Kuvan sai vain niin että upotti kameran veteen ja sitten nosti sen ylös ja kuva piti ottaa samantien. Suurin osa kuvista meni pipariksi juuri höydyn takia. Tätä paikkaa ei sitten löydy mistään turisti oppaasta ja mielestä tämä oli paras mesta koko saarella. Tosin 1000 turistin kanssa täällä ei enään niin hauskaa olisikaan

Ainoat crokotiilit tällä joella

Jossakin kohtaa järvellä vesi oli kiehuvan kuumaa. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä että kokonainen lahti järvessä kiuhuu. Derek sanoi että jos tuonne ajaisi veneellä perämoottorin elektroniikka sekoaisi heti ja heti perään kone kuumenisi liikaa. Hyvästelimme perheen ja suuntasimme karavaanin seuraavaksi yhteen tavernaan jossa nautimme erityisen köyhän lounaan. Kokki oli jo livistänyt jotenka baarimikko kehitteli jotakin evästä itse. Sanoi heti että ei ole kokin vikaa mutta upporasvapaistaminen on kuulemma hallinnassa. ÖÖöö. Sipulirenkaita, fish and chips, nuketteja ja mitä sitä nyt sitten olikaan. Tavernan lähellä oli taas kuumaa tarjolla, tällä kertaa geissiiri ja kiehuvaa mutaa. Kun emme tiennet geissiirin purkautumis sykliä tyydyimme muta kuoppaan. Melkone juttu ja haju ....





Pulppuavan liejun tuijottaminen oli lähes hypnotisoivaa. Aina välillä jokin kohta pulputti oikein kunnolla ja mutaa lensi kaaressa. Jäljistä päätellen myös katsomoon. Varma sairaala reissu jos siitä saa kunnon osuman, luulisin että lähellä 100°c se on jos ei ylikin.

Teimme viimeisen reitin valintamme tällä reissulla joka johti meidät todella pienille ja kapeille vuoristo hiekkateille. Kaikenlaista sitä oli jo vastaan tullutkin ja taas tuli.


Parilla maatilalla oli kyltti tien vieressä "Horses for sale" ja moni Maori tuli vastaan myös hevosen selässä ilman satulaa. Nuorimmat taisivat olla reippaasti alle kouluikäisiä ja kyllä se hepo totteli ihan hyvin vaikka työkaluna oli pelkkä köyden pätkä.

Törmäsimme myös tälläiseen erikoisuuteen. Majakkaan joo mutta harvemmin niitä näkee joen rannalla.

Vuoristoreitti oli aika kova homma ajaa läpi. Mutkaa oli ja lähes koko matka soratietä, mukavaa maisemaa se tarjos kyllä aina silloin tällöin.





Jossakin vaiheessa Katjakin sitten alkoi pulputtaa ihan kuin ne muta montut ja piti pysähdellä aina välillä jotta se pääsi raittiiseen ilmaan. Lopulta n.3h ajon jälkeen pääsimme merenrantaan ja asfalttitielle. Oli jo ilta ja iltapalaa haettiin yhdestä mäkistä. Jälkiruuaksi olikin sitten renkaan vaihtoa. Hiekkatie oli rikkonut takarenkaan ja vaihdettavahan se oli. Muistelen että on ensimmäinen rengasrikkoni ikinä ja on sitä ennenkin hiekkateillä ajeltu. Siitä voi päätellä kuinka pitkä ja paha edellinen pätkä oli ollut.
Päivä 65 / Day 65  Wednesday 23.1.2013

Aamulla oli mukava herätä kun ketään ei näkynyt mailla halmeilla. Linkistä näkee hyvin kuinka rauhallinen look out oli vaikka valtatieltä ei siihen ollut matkaa kuin muutama sata metriä. Aamupalaksi oli siis tiedossa Waipunga Falls maisemineen.
Waipunga Falls
Olimme jo eilen illalla ajaneet Taupo nimisen kaupungin ohi ja siellä tuntui olevan niin paljon nähtävää että päätimme varata sieltä hotellin ja jäädä sinne yöksi. Huomeen sai kuitenkin vasta klo 14:00 mutta onneksi mielenkiintoista ihmeteltävää oli tarjolla yllin kyllin. Hotellin respa antoi meille kartan ja kertoi muutaman vinkin mitä kannatti lähteä katsomaan. Ensiksi suunistimme Huka Falls:ille. Putouksella ei ollut mitenkään ihmeempi korkeusero (9M) mutta siinä virtaava vesimassa oli valtava. 200 000l/s, sillä määrällä vettä täyttää viisi olympia uima-allasta minuutissa. Vesi siinä on aivan turkoosin väristä koska siihen sekoituu niin paljon ilmaa. Siitä se on nimensäkin saanut joka tarkoittaa englanniksi foam.





Kävimme ihmettelemässä putousta kummaltakin puolelta kun kerran look out löytyi. Yhdessä kuvassa näkyy myös Jet vene. Olen joskus 90 luvulla mennyt Niagaran putouksilla mailman suurinpiin pöyrteisiin saman tyyppisellä veneellä, se se vasta oli kyytiä. (Tässä linkki Niegaralle jos joku haluaa pelätä oikein kunnolla.) Taupo:n kaupungista oikeastaan alkaa Uuden-Seelannin tuliperäisten paikkojen esiintymät ja täältä ne jatkuvat pohjoisen suuntaan. Hotellin respa kehui meille Craters of the moon nimistä paikkaa ja koska se oli melkein vieressä päätimme vierailla sielä seuraavaksi. Ensin paikka näytti ihan rahat pois tyhmiltä viritelmältä mutta pikkuhiljaa se paljastuikin varsin jännäksi alueeksi.
Alue on laajentunut 50v vuodessa valtavasti ja todennäköisesti jonakin päivänä täällä kävellään tulisilla hiilillä eli laava purkaantuu pintaan asti.









Tällä alueella ei ollut Geissiirejä mutta info taulujen mukaan voimakkaiden sateiden jälkeen kuumaa vettä ja mutaa saattoi ilmaan toisinaan lentää. Alimmassa kuvassa kiehuva vesi on graatereissa ihan näkyvillä ja pulputus paikalla olikin melkoinen. Tämän hornan jälkeen suuntasimme hotellille lepäämään ja suunnittelemaan taas reissua eteenpäin kun nettikin kerran oli saatavilla.