Monday 24 December 2012

Päivä 34 / Day 34  Sunday 23.12.12   Adelaide

Aamulla aamutoimet olivat taas tutut mutta tällä kertaa moottoritien taukopaikan näkymät olivat niin karut että niistä en viitsinyt edes fotoa muistoksi räpsäistä. Siivosimme auton luovutus kuntoon siinä samalla ja lähdimme ajamaan kohti Adelaidea. Taktiikkana oli jättää tavarat hotellille säilytykseen ja viedä auto luovutukseen vasta sitten. Joulun kunniaksi tulevaan majoitukseen oli panostettu vähän normaalia enemmän. Hotellimme on yksi keskustan korkeimmista ellei korkein asuintalo. Ajoissa varaamalla ja pienellä lisä hinnalla olisi huone irronnut tornin yläosasta josta näkymät ovat aika huikeat. Emme kuitenkaan tiedä minne tiemme vie jotenka ajoissa ei tätä päästy varaamaan tuloksena kolmas kerros ja näkymät rakennustyömaalle. No huoneisto sentään on ihan viimeisen päälle luxus ja mukavan oloinen. Rakennuksen yksi erikoisuus on spa osaston altaan tuleminen talon kyljen läpi kadun päälle. Allas on kuudennessa kerroksessa jotenka aika villiä on varmaan uida siellä kun altaan pohjasta näkee alas kadulle.


Päivän mittaan lämpö ulkona alkoi pikkuhiljaa nousta ja kun uutisissakin varoiteltiin kesän ensimmäisestä lämpimästä päivästä arvasin mitä tuleman piti, tai siis luulin arvaavani. Muutama vuosi sitten Dubaissa oli joskus vähän lämmintä ja silloin luulin että lämpimämpää ei oikein olekkaan mutta tänään täällä oli +42° ja se on sitten jo aika kuumaa. Ulkona ei kertakaikkiaan voinut olla ja niinpä melkein koko päivä menikin sitten ilmastoidussa huoneessa blokia kirjoittaessa ja muita rästiin jääneitä asioita hoidellessa. Ai niin ja tietenkin kinkun haussa meni oma aikansa :)

No comments:

Post a Comment