Monday 3 December 2012

Päivä 14 / Day 14 Monday 3.12.12  Blue Mountains

Tänään oli suuntana viereisen Leura:n kylän vaellusreitit. Katja oli ottanut eilisen vähän kevyemmin mutta minä en ja se tuntui jaloissa. Akillesjänteet olivat jotenkin kumman oloiset, moista vaivaa en olekkaan ennen kokenut. Nooh tänään saisivat taas aimo annoksen rappusia sekä yläs että alas.
Naapuri kylään olisi helposti päässyt hop on, hop off sukkula bussilla johonka myytiin vaan koko päivä lippuja a´25AD. Päätimme käyttää normaalia bussia jonka hinta oli 2,1AD suuntaansa ja kävellä lopun matkaa.

Ensimmäinen kohteemme oli Gordon Falls. Mahtava vesiputous mutta ihan lähelle sitä emme päässeet koska matkaa olisi tullut liikaa. Näimme sen siis vähän kauempaa + mahtavat maisemat aamuiseen laaksoon jossa oli vielä muutamia pilviä yöllisen sateen jäljiltä.

                                                     Gordon Falls

                                             Valley

Hetken aikaa näkymiä pällisteltyämme päätimme jatkaa lähistöllä olevaan Pool Of Siloam:iin.
Matkaa oli linnuntietä vain muutamia satoja metrejä mutta rappusia oli taas tiedossa ja todellinen matka oli pitkä ja hikinen. Lisäksi hämähäkit olivat yön aikana ehtineet taas punoa seitit polun yli niin että niitä oli kokoajan iholla.
                                             Path and aquatic plant

Menomatka oli alamäkeä mutta sen nyt arvasi että samanlainen ylämäki odotti heti kulman takana. Aika nopeasti kuitenkin pääsimme perille ja ihan hieno oli tämäkin paikka täytyy sanoa.

                                            Katja on Pool Of Siloam

                                             Pool Of Siloam

Tapasimme myöhemmin päivällä kolme nuorta noin 20v kaveria. Yksi oli Etelä-Koreasta ja kaksi Vietnamista. He olivat käyneet uimassa jossakin näissä joissa joita täällä virtaa ja tytön jalkaan oli iskenyt julmettu iilimato :) Sukka ihan veressä ja kerto että piti Rambomaisesti sytkärillä irrottaa. Heille vissiin ihan tuttua settiä mutta vähän iletti. Kun paikallinen biodiversiteetti (meniköhän oikein) on ihan outo ja erillainen kuin mihin on tottunut kannattaa hyvätkin ideat joskus jättää toteuttamatta. Minä olisin täällä voinut vähän uidakkin mutta jotakin kalan näköisiä siellä vedessä vilisti. No hetken päästä taas matka jatkui ja reitiltä putkahti eteen seuraavaksi meteoriitin kestävä grillikatos. Ei pikku sateet haittaa ja keskeytä BBQ partyja täällä.

                                             Picnic area

Reitti tuli lopulta käveltyä läpi ja tulipa siinä yksi multi kätkökin samalla lokkailtua. Seuraavaksi suuntasimme Prince Henry Cliff Walk:ia pitkin kohti Leura Cascades nimistä putousta kohti. (Kai sitä jonkinmoiseksi putoukseksi voi nimittää.) Käyttämästämme polusta oli pikku pätkä suljettuna sortuma vaaran vuoksi ja tällä kertaa päätin uskoa kun käskettiin kiertää :) Kahta kielekettä yhdisti betoninen silta joka oli ilmeisesti saanut kipeää puska palossa jokin aika sitten. Kielekkeille sai mennä ja otin toiselta niistä kuvan. Kuvan oikeassa reunassa näkyy rappuset jotka veivät suljetulle silllalle.
                                             Cliff

Kiertotietä siis pikku pätkä ja taas oltiin takaisin patikka polulla. Mahtavia maisemia näkyi tuon tuostakin ja aina silloin tällöin polulle oli tehty Lookout eli kohta josta näköesteet oli raivattu ja kaiteet rakennettu turvalliseen pällistelyyn kuten tässä. (En kertonut että oli tyhjän päällä)

       
Tällä paikalla pidimme päivän ensimmäisen tauon ja repusta löytyi veden lisäksi paketillinen suolakeksejä. Mitään ihmeempää picnic koria ei mukana jaksanut kantaa ja kuumuudessa olisivat nopeasti pilalla kuitenkin. Täältä matka jatkui P.H Cliff Walk:ia pitkin eteenpäin ja veden kohinasta päätellen edessä olisi taas jokin putous. Ja siellähän se Bridal Veil Falls sitten näkyikin vartavasten rakennetulta Lookoutilta.
                                            Bridal Veil Falls

Kuvassa näkyy hyvin putouksen vasemmalla puolella ylhäällä seuraava Lookout jonne suunnistimme seuraavaksi. Edessä oli monen monta mutkaa ja tietysti rappusia ylös,alas, oikelle ja vasemmalle. Ja putousta ennen oli vielä nähtävänä Leura Cascades. Tämä pienten putousten sarja oli niin pitkä että en saanut sitä mitenkään vangittua onnettomalla pokkarilla mutta tässä jokin tuotos.

                                           Leura Cascades Top   

                                            Leura Cascades Bottom

Täältä alhaalta vesi jatkoikin sitten matkaansa suoraan Bridal Veil Falls yläosaan josta se putosi valtoimenaan alas laaksoon. Sinne siis. Pienen patikoinnin jälkeen olimmekin sitten jo sillä Lookoutilla joka näkyi ylemmässä kuvassa. Roikuin kaiteessa, kurkotin ja sain juuri kuvattua kohdan jossa vesi tippuu suoraan putouksesta alas. Itse putousta ei täältä kunnolla nähnyt, kuuli kylläkin.

                                            Bridal Veil Falls Up       

Melkein heti perään oli seuraava Lookout josta putous näkyikin sitten oikein hyvin.

                                            Bridal Veil Falls

Suunnitelmamme oli patikoida putouksen alaosaan ja sieltä polkua eteenpäin kohti Fern Bower:ia. Hyvä suunnitelma sinänsä mutta emme tieneet että täältä putouksen alaosaan oli tiedossa vaativa osuus josta varoitettiin etukäteen, vedet olivat vähissä ja pohkeet huusivat hoosiannaa eilisen adventin kunniaksi. Eipä siinä eteenpäin. Ja siitä se sitten heti alkoikin. Taas tuli ihan samanlainen olo kuin olisi ollut Jurassic Park elokuvassa. Hirveä meteli ötököistä ja kaikki taas suurta. Kuvassa 5m saniainen ja Katja tässä vaiheessa vielä varsin hymyilevässä moodissa.
                                           Large fern and Katja

Reitti oli kieltämättä aika haastava ja tarkkana sai olla miten astui ja mistä piti kiinni. Koska kaikki elementit luonnossa olivat ihan tuntemattomia päätimme antaa niille mielikuvitus nimiä. Keksin yhdelle linnulle nimen "lataus lintu" koska sähkömiehen logiikalla se kuulosti ihan sille kuin jokin elektroninen laite latautuisi hetken ja purkautuisi sitten nopeasti. esim. vanhan ajan salamalamppu. Löysimme sille ihan oikean nimenkin Whipbird. Täältä voit kuunnella miltä kaveri kuulostaa.
http://web2.uwindsor.ca/courses/biology/dmennill/Australia/EAWH.mp3
No matka jatkui ja jonkin ajan päästä pääsimme sitten putouksen alaosaan. Se oli taas niin hankalan muotoinen ettei sitä pokkarilla talteen saanut.
                                           Bridal Veil Falls
Sitten olikin enään jäljellä pikku patikka matka Fern Bower:ille ja ihan armottoman paha nousu takaisin ylös maan pinnan tasolle. (Hard tason luokitus) Maaston ollessa tämän tyylistä, vesi vähissä ja ruokaa nyt ei mukana ollutkaan :)






Tuossa otoksia paluu matkalta. Hotellilla gps näytti kuljettua matkaa tälle päivälle 24,8km. Siitä kuljettiin autolla 5,5km ja loppu noita loputtomia portaita. Ihan vähän on paikat jumissa. Kantapäissä on tunne että luut tulee lihan läpi.

 Huomenna muutamme uuteen kylään ja siellä emme pääse nettiin jotenka pientä viivettä päivityksiin on luvassa.

No comments:

Post a Comment